Flame Busters

Johdanto

Kaipaatko sinäkin niitä vanhoja hyviä aikoja, kun pelien idea ja sisältö olivat tärkeämpiä kuin grafiikat? Kuuluitko sinäkin niihin onnellisiin, joiden lapsuuden täyttivät erilaiset hauskat kasibittiset Nintendo-pelit? Oletko jopa kenties säilyttänyt tuollaisen nostalgisen pelikonsolin ja katselet sitä edelleen kaiholla silloin tällöin? Nyt ei enää tarvitse, sillä Thunderkick on tuottanut mitä upeimman videokolikkopelin, Flame Bustersin. Ruotsalainen pelintuottaja on taiteillut slotin 8-bittisillä grafiikoilla ja totta kai kuorruttanut sen tyyliin sopivalla chiptune-musiikilla! Pelistä ei huumoria puutu, siihen viittaa myös sen koko nimi: Roasty McFry and the Flame Busters. Thunderkickin slotti on täynnä viittauksia 80-luvun populaarikulttuuriin, joten pelistä pääsevät nauttimaan eniten ehkä juuri nostalgiannälkäiset.

Flame Bustersissa hyppäät iloiseen palomiesten joukkoon sammuttamaan tulipaloja — tulessa näyttää toki olevan myös paloasema, mutta ainakin sammuttajat ovat paikalla nopeasti. Sammutustöistä saa monesti palkkaa saman tien, mutta kolikoita ropisee pelitilille hyvää tahtia erityisesti, kun nappaat rullille wildeja tai scattereita. Scattereilla siivität itsesi ilmaiskierrospeliin, joka useimmiten sisältää huiman Fire Drill -toiminnon, jossa voittomahdollisuudet kasvavat entisestään symbolien vähentyessä. Ja ilmaiskierroksilla on tietenkin mahdollisuus kerätä myös lisää ja lisää ilmaiskierroksia samalla, kun palomiehet kiipeävät yhä korkeammalle palotikkaillaan. Slotti on kaikin puolin erinomainen ja erilaisine hahmoineen niin hullunkurinen, että se imaisee mukaansa saman tien. Jotain varmasti menettää, jos ei ole koskaan heittänyt muutamaa lanttia Flame Bustersiin!

Panokset ja voittolinjat

Flame Busters kunnioittaa vanhojen videopelien ulkoasua, joten toki slotinkin ulkoasu on perinteinen: siinä on viisi vierekkäistä rullaa, ja symbolit pyörähtävät näkyviin kolmelle riville. Voittojen keräämiseksi symbolien on pysähdyttävä voittolinjoille vasemmalta alkaen oikealle, mutta voittolinjojen määrässä ei tässä slotissa ole pihistelty, sillä tarjolla on 243 kiinteänä pysyvää voittolinjaa! Panostaminen on helppoa, sillä voit valita selkeän eurosumman, joita on tarjolla laidasta laitaan jokaiselle rahapussille. Thunderkickin panosvaihtoehdot ovat pitkälti samat suurimmassa osassa heidän tarjoamistaan sloteista, joten Flame Bustersiakin pääsee pyöräyttämään minimissään 10 sentin ja maksimissaan 100 euron panoksella. Tarjolla on myös automaattipeli. Slotin teoreettinen palautusprosentti on 96,1%, joka on hieman alhaisempi kuin joissakin kasinopeleissä, mutta toisaalta myös lukuisia kolikkopelejä korkeampi.

Ulkoasu ja teema

Slottien ja niiden tuottajien välinen kilpailu on kova, joten yleensä pelejä pyritään erottelemaan toisistaan edukseen joko pelitaktiikan tai ulkoasun perusteella. Thunderkick on selvästi lähtenyt Flame Bustersin osalta mukaan jälkimmäiseen taktiikkaan. 8-bittinen ulkoasu uppoaa varmasti 80-luvun lapsiin, mutta on itsessäänkin sen verran veikeä, että se viihdyttää myös nuorempaa sukupolvea. Äänimaailmasta vastaa tietenkin chiptune-musiikki ja vanhoista peleistä tutut kilinät. Pelialueena toimii rakennus, jota reunustavat palotikkaat ja jokaiselle riville omistautunut palomies, joka sammuttaa rivin mahdolliset tulipalot. Symboleina toimivat kolikoihin painetut korttipakkasymbolit sekä useat parempia voittoja tuovat älyttömät hahmot, kuten robotti, velho, merirosvo ja vuohi. Suurien voittojen osuessa kohdalle palomiehet paljastavat hulvattomat erilaiset hiuksensa ja naurunpyrskähdys on taattu.

Bonustoiminnot

Flame Bustersissa on leikitty enemmän ulkoasulla kuin erilaisilla bonustoiminnoilla, joten pelityyli on melko perinteinen. Rullille pyörähtelee satunnaisesti tulenlieskasymboleita, jotka palomiehet sammuttavat paljastaen yhden ja saman symbolin niiden alta. Wildit yhdistelevät voittoja korvaten kaikki muut symbolit paitsi scatterit. Scattereina toimivat palokellosymbolit, jotka johdattavat bonuspelinä toimivaan ilmaiskierrospeliin napatessasi niitä rullille vähintään kolme. Scattereiden määrästä riippuen ansaitset joko 10, 15 tai 20 ilmaiskierrosta, mutta määrää pystyy kasvattamaan myös ilmaiskierrospelin aikana keräämällä lisää palokellosymboleita jokaisen symbolin kasvattaessa summaa kahdella. Ekstrailmaiskierroksen nappaaminen käynnistää myös Fire Drill -toiminnon, jossa jokainen kahden kierroksen voitto myös sytyttää yhden perussymbolin tuleen paljastaen alta jonkun uuden symbolin. Voittomahdollisuudet totta kai kasvavat symbolivaihtoehtojen vähentyessä.

Hyvät puolet

Palomiesten ja pelin muiden hahmojen ja tapahtumien seuraaminen saa hymyn huulille — ketä ei hauskuuttaisi savuketta tuprutteleva vuohi, voittolinjalle osuessaan kolpakon kouraansa nappaava tatuoitu merirosvo, kissa kainalossaan virnistelevä Roasty McFry, kyllästyessään sanomalehden esiin kaivava velho tai se, kun bonuspelin päätteeksi kaikki hahmot intoutuvat railakkaisiin tanssimooveihin!

Peli istuu erinomaisesti myös mobiililaitteiden näytölle ja näyttää myös erityisen hienolta, kun pelialue on kehystetty vanhan ajan pelikoneella. Helppo pelitaktiikka, simppelit peliasetukset, upea retro grafiikka ja mahdollisuus jopa 5280-kertaisesti takaisin voitettuun panokseen antavat hyvät eväät slotin pelaajille. Slotista näkee, että myös sen valmistajilla on varmasti ollut railakasta ja tarkoituksena on ollut jakaa hyvää mieltä.

Huonot puolet

Thunderkickin Flame Busters on sen verran viihdyttävä, että siitä on hankala löytää huonoja puolia, sillä pelaaminen on kaikin puolin vain hauskaa. Tämä toisaalta onkin juuri se isoin ongelma: rullien pyörittely ja toimintojen seuraaminen on ehkä liiankin hauskaa, eikä se tietenkään merkitse hyvää, kun palautusprosentti ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Kokonaisuudessaan 96,1 prosentin teoreettinen palautus yhdistettynä 243 voittolinjan slottiin aiheuttaa sen, etteivät perusvoitot ole erityisen korkeita, ja pelitili tyhjenee helposti hyvinkin nopeasti: pelisessio päättyy viihdytettynä, mutta taskut tyhjänä. Peli on myös selvästi suunnattu 80- tai 90-luvulla syntyneille, jolloin pelin nostalgia-arvoa ymmärtämättömät saattavat helposti kyllästyä tai jopa ärsyyntyä grafiikoihin ja äänimaailmaan.

Yhteenveto

Flame Bustersin parissa on selvästi tarkoitus viihtyä ja slotti tekeekin temppunsa erinomaisesti. Lisäksi kuka tahansa ennen 2000-lukua videopelejä pelannut löytää Thunderkickin pelikoneesta ratkaisun nostalgiannälkäänsä. Slotti on täytetty mitä erilaisimmilla humoristisilla toiminnoilla, joten sitä pelatessa ei malta odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi! Erilaisten symbolien toimintaa seuratessa kuitenkin lähes unohtaa, että tarkoituksena on metsästää rahavoittoja, ja siksi pelitili häviää monesti valitettavan helposti. Huimassa ilmaiskierroksia sisältävässä bonuspelissä on onneksi kuitenkin mahdollisuus napata suurikin voittosumma. Tämä peli kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, joten nappaa paloletku kouraasi ja lähde näiden hullunkuristen palomiesten ja muiden älyttömien hahmojen kanssa ansaitsemaan taskujen täytettä tästä upeasta 8-bittisestä Flame Busters -slotista!